Pakko sanoa! -taidefestivaali järjestetään Suomussalmella 23.–25. syyskuuta. Tapahtumassa pohditaan, mitä on elää syrjässä, sivussa erilaisista keskustoista ja valtavirroista. Viikonlopun aikana nähdään teemaan liittyvää teatteria, tanssia ja musiikkia Vuokin rajaseutukirkossa, Teatteri Retikassa ja Ämmänsaaren työväentalossa.
– Kun puhumme syrjässä elämisestä, onko kyse oman paikan valitsemisesta vai ajautuuko sinne itsestään? Tarkoittaako syrjässä oleminen vetäytyneisyyttä vai vaatiiko se vahvuutta, jopa kutsumusta? Voiko syrjäisyys olla joillekin elinehto? Ja onko ihminen koskaan syrjässä omasta elämästään? näiden kysymysten äärelle olemme rakentaneet monitaiteisen kohtaamisen Kainuun syksyyn, sanoo tapahtuman taiteellinen vastaava Annukka Ruuskanen.
Pakko sanoa! -taidefestivaali järjestetään Suomussalmella syyskuun viimeisenä viikonloppuna neljännen kerran. Tapahtuman järjestäjät ovat Työväen Näyttämöiden liitto, Teatteri Retikka ja Suomussalmen kunta.
Lauantaipäivä 24. syyskuuta vietetään Vuokin rajaseutukirkossa. Siellä nähdään Eero Schroderuksen kantaesitysmonologi Rajatapauksia. Esitys perustuu Heikki Vaahtoniemen samannimiseen muistelmateokseen. Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Vaahtoniemi toimi 1950-luvulla Vuokissa ensimmäisessä papin virassaan. Hän palaa kirjassaan vaiherikkaisiin tapahtumiin itärajan ihmisten ja luonnon parissa. Vaahtoniemen Suomussalmen ajoista kertova maalausnäyttely nähdään tapahtuman ajan Teatteri Retikan aulassa.
Vuokin kirkossa esiintyy lauantaina myös näyttelijä Lassi Alhorinne, jonka esitys Kymmenen kohtausta kirkossa perustuu virastaan erotetun kirjailijan ja papin Kai Sadinmaan tuotantoon ja kokemuksiin. Esitys on uskoltaan vahvan miehen lempeä kohtaaminen yleisön kanssa, ja sitä säestää viulistina Laura Matilainen.
Tilaisuudessa keskustellaan esitysten jälkeen aiheesta Mitä kirkkoon mahtuu? Mukana ovat Vuokissa asuva pappi Helge Itkonen, Haukiputaan seurakuntapastori, punk-pappina tunnettu Nuusa Niskala ja Kai Sadinmaa. Keskustelun vetää toimittaja Kirsikka Moring.
Tapahtumien lomassa kirkossa järjestetään yleisölle sopparuokailu. Bussikuljetukset Ämmänsaaresta Vuokkiin ja takaisin kuuluvat lipun hintaan.
Lauantai-iltana 24. syyskuuta Ämmänsaaren työväentalossa pidetään suomussalmelaisen tanssijan Reijo Kelan 70-vuotisjuhlailtamat. Esiintymään tulee muun muassa Suomussalmi-ryhmä, joka kokoaa rivinsä tapahtumaa varten. Kokoonpano sai alkusysäyksensä 1990-luvun alussa Suomussalmella, jossa Reijo Kela ja professori Heikki Laitinen vetivät musiikin ja tanssin ammattilaisille kurssin, jonka lopputulemana oli metsään rakentunut teos Ansataival. Maan eturivin tanssijat ja muusikot esiintyivät Suomussalmi-ryhmän nimellä yli 10 vuoden ajan, ja heidät nähdään nyt pitkän tauon jälkeen yhdessä improvisoimassa.
Iltamiin tuo taiteellisen tervehdyksensä niin ikään akateemikko, koreografi Marjo Kuusela sekä kirjailija Markus Leikola. Mukana on myös paikallista ohjelmaa sekä lopuksi tanssit. Iltamabändinä soittaa Marko Haavisto & Poutahaukat -yhtye, joka tuli tunnetuksi Aki Kaurismäen elokuvasta Mies vailla menneisyyttä.
Perjantaina 23. syyskuuta paikalliset päiväkoti-ikäiset näkevät Juha Laukkasen ja Nukketeatteri Sytkyjen esityksen Lasten oma 7 veljestä. Samana iltana Teatteri Retikassa nähdään lappilaisen Teatteri Aurore B:n esitys Everstinna. Teos on Tuula Väisäsen monologidramatisointi Rosa Liksomin palkitusta kirjasta. Vauhtipäisen päähenkilön esikuvana alkuperäisteoksessa on toiminut ylitorniolainen kirjailija Annikki Kariniemi. Monologin esittää Virpi Peitso ja ohjaus on Kaisa Lakkalan.
Tapahtuma päättyy sunnuntaina 25. syyskuuta näyttelijä Taisto Reimaluodon menestysmonologiin Onnellisinta on olla onnellinen. Esitys piirtää kuvan ITE-taiteilijasta ja ihmisrakkaasta erakosta, joka eli rakentamassaan kierrätysparatiisissa Villa Mehussa Kirkkonummella 92-vuotiaaksi. Reimaluoto tuo katsojilleen levähdyspaikan mystikon, tanssijan, mallin, raittiusmiehen ja vapaa-ajattelijan valoisassa ajattelussa. Monologilla juhlitaan myös Taisto Reimaluodon 60-vuotissyntymäpäivää. Käsikirjoitus on Taija Helmisen ja ohjaus Hanna Kirjavaisen.
Tapahtuman lipunmyynti alkaa torstaina 1.9.2022
Liput
Varaukset p. 044-511 98 71 arkisin klo 9–12
Lippukauppa verkossa verkkokauppa.suomussalmi.fi
Lisätietoja
www.tnl.fi/pakko-sanoa
Taiteellinen vastaava Annukka Ruuskanen, haastattelupyynnöt:
p. 050-540 3802 annukka@tnl.fi