Pakko sanoa! -monologifestivaali 4.–6.10. Suomussalmella

Pakko sanoa! -teatterifestivaali järjestettiin menestyksekkäästi ensimmäistä kertaa 5.–7.10.2018 Suomussalmella Teatteri Retikassa. Mukana oli maamme eturivin taiteilijoita, kuten Kati OutinenAntti RaivioReijo Kela, Teatterikorkeakoulun neljännen vuosikurssin näyttelijäopiskelijat sekä paikallisia osaajia.

Festivaali vahvistaa uskoa siihen, että korkeatasoista taidetta on olemassa myös kasvukeskusten ulkopuolella. Uusi festivaali saa tulemisensa 4.–6.10.2019. Tapahtuma-aika lokakuussa on erinomainen yhteisöllinen kohtaaminen Kainuun syksyssä, jolloin muita tapahtumia on tarjolla vain niukasti. Pakko sanoa! -monologifestivaali yhdistää paikalliset teatterintekijät, eturivin ammattilaiset, harrastajat ja teatterialan opiskelijat. Teatteri Retikassa toteutettava, viikonlopun mittainen tapahtuma tarjoaa kainuulaiselle yleisölle monipuolisen ja taiteellisesti mielenkiintoisen ohjelmiston, jossa nähdään kattava otos monologiteatterin, yksin esitettävän teoksen voimasta ja sanomisen pakosta.

Ohjelmistossa huomioidaan kaikki ikäryhmät päiväkotilapsista ikäihmisiin. Tämän vuoden tapahtuman otsikkona on Selviytyminen, mikä pitää sisällään erilaisista elämässä tapahtuvista koetoksista tavalla tai toisella eteenpäin pääsemistä.

Näyttelijä Pekka Heikkinen tuo tapahtumaan Näillä mennään-teoksensa. Kyseessä on Teatterikorkeakoulusta valmistuneen näyttelijän oman elämän tositapahtumiin pohjautuva, mutta tyyliltään teatterin vapaudet ottava monologinäytelmä. Se kertoo miehestä, joka nousi nopeasti maan eturivin näyttelijöiden joukkoon, kunnes kohtasi rajun käänteen. Näillä mennään-esitys puhuu liikenneonnettomuudessa halvaantuneesta näyttelijästä, joka vuosien hiljaiselon jälkeen palaa teatterikentälle. Viiteentoista vuoteen hän ei ole ollut yleisön edessä, mutta viisitoista vuotta hän on näytellyt — koko ajan ja kaikille, itselleenkin. Intohimo teatteria kohtaan ajaa hänet takaisin lavalle. Pakomatka kivuista ja irtiotto kulman takana väijyvästä katkeruudesta on alkanut. Päähenkilössä herää periksiantamattomuus ja elämänjano.
Esitys on luonteeltaan koominen ja kannustava, unohtamatta elämän julmaa puolta. Monitasoinen esitys ulottuu runoista ja lauluista aina suorasukaiseen ja väkevään dialogiin, jota päähenkilö käy muiden muassa Jumalan kanssa. Hän rynnii pelon ja häpeän läpi vastaillen samalla monenkirjaviin kysymyksiin, joita ihmiset halvaantuneelle henkilölle tapaavat esittää. Ohjauksesta vastaa Heikki Huttu-Hiltunen. Teos sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun neljännen vuosikurssin näyttelijäopiskelijat tulevat tapahtumaan teoskokonaisuudella Puhuttelu, ohjaajana professori Elina Knihtilä. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen laitoksella koetaan tärkeäksi osallistua tapahtumaan, jossa tulevat ammattilaiset pääsevät esiintymään yleisölle muualla kuin koulun suojissa. Viime vuonna Suomussalmella saamansa myönteisen pedagogisen kokemuksen vuoksi Teatterikorkeakoulu toivoo Pakko sanoa! -tapahtumasta pysyvää yhteistyökumppania oppilastöilleen.

Teatterikorkeakoulun oppilastöitä on mahdollisuus nähdä vain harvoin pääkaupungin ulkopuolella. Pakko sanoa! -festivaali antaa nuorille taideopiskelijoille tilaisuuden kohdata kainuulaiset teatterintekijät ja -yleisön. Yleisö puolestaan pääsee näkemään tuoreimman, ammattimaisen teatterisukupolven osaamisen ja näkemyksen puhtaimmillaan sooloesityksissä, jota voidaan ajatella teatterin vaikeimpana haasteena. Esityksessä on mukana 12 näyttelijäopiskelijaa: Anssi Niemi, Annika Hartikka, Saana Koivisto, Hilma Kotkaniemi, Tuomas Korkia-Aho, Aurora Manninen, Nicklas Pohjola, Lumi Aunio, Rebekka Palanneja Wenla Reimaluoto. Tekstit ovat seuraavilta suomalaiskirjailijoilta: Miki Liukkonen, Ilmari Kianto, L. Onerva, Aleksis Kivi, Maria Peura, Marjo Niemi, Mikael Niemi, Antti Holma, Selja Ahava ja Anja Kauranen.

Suomussalmelainen näyttelijä ja näytelmäkirjailija Eero Schroderus valmistaa tapahtumaan uuden monologin Tässä kaikki, joka saa ensi-iltansa festivaalilla. Teos saa kantaesityksensä Raatteen taistelupaikoilla. Niin ikään paikallinen teatterintekijä Seija Rannikko valmistaa tapahtumaan uudentulkinnan Ruma ankanpoikanen-sadusta, joka tarjotaan kaikille kunnan päiväkoti-ikäisille lapsille.

Entinen jalkapalloilija Atik Ismail nähdään festivaalilla ÄLLIBÄLLI-monologillaan. Esitys on hurja, omaelämäkerrallinen teos tataarisukuisen huippu-urheilijan perheestä, nuoruudesta, urasta, menestyksestä, alkoholismista, täydellisestä romahduksesta – ja siitä, mitä hänelle kuuluu nyt. Esityksen jälkeen käydään yleisökeskustelu, jonka vetää teatteritoimittaja Kirsikka Moring.

Koomikko Minna Kivelä ja Suomen Komediateatteri tuovat tapahtumaan Halun viemää-esityksen. Siinä lavalla nähdään seitsemän tarinaa eri-ikäisten naisten ikään liittyvistä haluista ja elämään liittyvistä loputtomista haasteista. Ja niistä selviytymisestä. Käsikirjoituksesta vastaa Eeva-Kaarina Kolsi ja ohjauksesta Kiti Kokkonen, joka tunnetaan myös MTV3:n Putous-ohjelman Tanhupallo-hahmona.

Festivaalilla järjestetään yhteinen illanvietto esiintyjille, katsojille ja paikallisille muusikoille. Viimekertaisessa tapahtumassa seremoniamestarina toimi tanssija-koreografi Reijo Kela, joka on mukana myös tulevassa tapahtumassa teoksellaan Taulumannekiini. Kela valmistaa tapahtumaan uuden version klassikkoasemaan nousseesta tanssiteoksestaan, joka on nähty edellisen kerran vuosina 1982 ja 1997.

Tapahtuman tuotannosta vastaavat Teatteri Retikka, Suomussalmen kunta ja Työväen Näyttämöiden liitto (TNL).

Lisätiedot:
toiminnanjohtaja Annukka Ruuskanen, Työväen Näyttämöiden liitto,
annukka@tnl.fi, p. 050 5403802

ohjaaja Ulla Schroderus, Teatteri Retikka, ulla.schroderus@gmail.com, p. 050 351 7969

kulttuurituottaja Joni Kinnunen, Suomussalmen kunta, joni.kinnunen@suomussalmi.fi. p. 044 5119871

Tiedustelut ja lippuvaraukset p. 040 512 7301.

www.teatteriretikka.net

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.