Työväen Näyttämöiden liiton koordinoiman Nuori Näyttämö -toiminnan viidennen kierroksen teemana on Nuoret ja metsä. Mukaan kutsutut näytelmäkirjailijat Taija Helminen, Jussi Moila, Marjo Niemi ja Susi Siriya Orenius kirjoittavat vuoden 2025 aikana uudet, nuorille suunnatut tilausnäytelmänsä, joissa kukin käsittelee metsäteemaa omasta, vapaasta näkökulmastaan.
Kysyimme näytelmäkirjailijoilta heidän tunnelmistaan teeman ja työnsä ääreltä ja julkaisemme näitä sarjana: nyt keväällä on luvassa kaksi ja syksyllä toiset kaksi artikkelia. Ensimmäisenä vuorossa on näytelmäkirjailija Taija Helminen:
Osa 1: Taija Helminen
Miten kirjoittaa metsä ja metsän ilo? Huoli ja rakkaus katoavia maisemia kohtaan, elämänvoima ja merkityksellisyys? Suorastaan sibeliaaniset tunteet jotka heräävät, kun vaaran laella tuuli huuhtoo kylmin kourin naamaa ja läpsyttää takin purjeeksi pullistuvaa selkämystä elämänmyönteisesti ja riehakkaasti? Mäntykankaan aromaattisuus leutona kesäpäivänä, haukia tummassa metsäjärvessä jännittävät kalpeat varpaat, vanhan kuusen viisas varjoisuus?
Näitä kehon värinöitä olen pyöritellyt mielessäni, kun olen varovasti valmistautunut kirjoittamaan metsästä Nuori Näyttämö -sarjaa varten. Merkintöjä on kertynyt aiheeseen liittämieni muistikirjojeni sivuille kaikenkarvaisen kirjallisuuden ja muutamien yhteisöllisempien kohtaamisten jäljiltä Outokummussa ja Helsingissä. Varsinainen kirjoitusprosessi on vasta alkamassa, mutta aineksia olen yrittänyt keräillä jo pitkän aikaa. Vielä ei ole ihan selkeää käsitystä siitä, keitä hahmoja kutsun näyttämölle asiasta selkoa tekemään. Mutta aavistuksia kyllä jo on!
Käsillä onkin monivärinen haaste. Miten metsästä oikein voi kirjoittaa? Mikä on tärkeää ja olennaista – entä mikä toimii parhaiten nuorten valloittamalla näyttämöllä? Olen murehtinut metsien, ilmaston ja monimuotoisuuden tilannetta, antanut ympärilleni kiehuville katastrofeille arjessani tilaa, surrut olevia ja tulevia, ollut hakkuuaukoilla allapäin melkein koko aikuisikäni. Aiheen tämänpäiväisyyttä summaavat raportit ja globaalit huippukokoukset harvoin saavat kynääni ylevöitymään vaan tuntemaan olon pieneksi ja pelokkaaksi. Ei ylevöityminen tietenkään itsetarkoitus ole, mutta olisipa hienoa, jos näytelmässäni voisi silti olla aineksia, jotka saisivat aikaan iloa, elämänvoimaa, toimintatarmokkuutta ja päättäväisyyttä vaikeuksien edessä. Niitä lähden pian työpöydän ääressä ja luonnossa olemalla tavoittelemaan.
Metsän puolella eläminen on usein kuin jakaisi arkeaan rakkaan, terveydeltään hiipuvan perheenjäsenen kanssa. Tuskallista, pelottavaa, mutta oman itsen ja elämäntarinani kannalta kaikkein tärkeintä tekemistä. Ja vaikka tarina minusta ja rakkaastani olisi pakahduttava ja kipeäkin, niin suurempaa silti on ilo siitä, että olemme olleet täällä yhtä aikaa.
Tiedättekö tunteen, kun vaeltaa oikein jyrkkien korkeuserojen maastossa ja on kipuamassa jonkun erityisen jyrkän mäennyppylän harjalle – ja ylhäällä aukeaa aivan uskomaton näköala mistä ei vielä muutamaa minuuttia aiemmin ollut tietoakaan? Kiipesi vain, jalkoihin sattui, rinkka painoi selkää ja hikipisarat toivat turpeisen lian maun suuhun – ja sitten äkkiä maisema häikäisee, voikin istahtaa ja ihmetellä kuukkelin lentoa kuusikossa. Jossain sellaisessa maastossa me varmaan jokainen just nyt olemme omalla kohdallamme. Ährätään menemään eteenpäin, ja sitten aina välillä muistetaan hämmästyttävä ihme, joka elämä on.
Nähdään sitten aikanaan esityksen iltanuotiolla, kun sinne saakka päästään!
Taija Helminen
näytelmäkirjailija
Nuori Näyttämö 2024–27 -toimintaa tukevat Koneen Säätiö ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Lue lisää Nuoresta näyttämöstä: https://tnl.fi/nuorinayttamo/2022-2024/viideskierros/