Totuus ja valhe: Vysotskin lauluja

Totuus ja valhe:
Vladimir Vysotskin lauluja

La 23.9.2022 klo 19–
Ämmänsaaren työväentalo
Liput 20e

Totuus ja valhe -yhtye esittää Vladimir Vysotskin tarkkanäköisiä ja kaunistelemattomia lauluja ihmisyydestä.

Vladimir Vysotski (1938–1980) oli kotimaassaan Neuvostoliitossa kansan rakastama ja palvoma taiteilija. Hänet tunnettiin näyttelijänä elokuvissa ja legendaarisessa Taganka-teatterissa – mutta parhaiten hänet muistetaan laulajana ja laulujen kirjoittajana.

Taiteilijana hän oli todellinen boheemi ja laulajana raspikurkku, joka jatkoi katujen ja vankiloiden blatnoi-laulujen perinnettä. Hän oli äärimmäisen tuottelias kirjoittaja, jonka laulut kertoivat tarkkanäköistä ja kaunistelematonta tarinaansa oman aikansa todellisuudesta. Hänen kommenttinsa elämän, yhteiskunnan ja sodan absurdiudesta eivät olleet sopusoinnussa Neuvostoliiton virallisten taiteellisten arvojen kanssa. Niinpä hän ei elinaikanaan saavuttanut julkista arvostusta, ja omassa maassaan hänen levyjensä julkaisutoiminta alkoi kunnolla vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Martti Suosalon, Jarkko Lahden, Nora Raikamon, Kiureli Sammalahden ja Valtteri Bruunin muodostama Totuus ja valhe -yhtye perustettiin Helsingissä vuonna 2006. Yhtyeen jäseniä puhutteli Vysotskin humaani, välillä hirtehinen kertojaääni ja tapa tarkastella ympäröivää yhteiskuntaa, joka tuntui kuitenkin ratkaisevalla tavalla erilaiselta kuin pohjoismainen hyvinvointivaltio 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolessavälissä.

Vuosi vuodelta Vysotskin laulut ovat alkaneet tuntua ajankohtaisemmilta maailmanpoliittisten jännitteiden kasvaessa. Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä on entistäkin tärkeämpää kuunnella Moskovan suunnalta kaikunutta inhimillisempää ääntä tutustumalla Vladimir Vysotskin tuotantoon.

Lauluissa on huumoria ja elämäniloa, mutta ne eivät ole kepeitä tai helppoja. Lauluissa kuuluu turhautuminen ja tuska, ja ne kertovat maailmasta ja yhteiskunnasta, jossa valhe on ottanut totuuden paikan. Kuitenkin niissä sykkii suuri sydän, ja ne tarjoavat ikkunan ja näkökulman paitsi aikansa neuvostoliittolaiseen sielunmaisemaan, myös sukelluksen ihmisyyteen ja pienen ihmisen toiveisiin ja ajatuksiin, jotka loppujen lopuksi ovat samanlaiset riippumatta ajasta tai paikasta.

Totuus ja valhe -yhtyeen konsertissa kuullaan lauluja suomeksi mm. Mika ja Turkka Malin sekä Pirkko Saision ja Kaj Chydeniuksen käännöksinä.
Konsertin jälkeen yhtyettä haastattelee toimittaja Kirsikka Moring.

Yhtyeen kokoonpano:

Martti Suosalo laulu
Nora Raikamo laulu, viulu
Jarkko Lahti laulu
Kiureli Sammallahti laulu, harmonikka
Valtteri Bruun laulu, kitara

 

Kuvat Laura Malmivaara
Kuvagalleria

Liput:
Varaukset p. 044-511 9871
Lippuja voi ostaa myös esityspaikalta ennen esityksen alkua,
mikäli esitys ei ole loppuunmyyty.
Lippukauppa verkossa verkkokauppa.suomussalmi.fi