Info

Pakko sanoa! -festivaali on itärajalla sijaitsevan Ylä-Kainuun alueella järjestettävä, korkeatasoinen ja paikkasidonnaisuuteen painottuva taidetapahtuma.
 Suomussalmella ja sen lähikunnissa toteutettava tapahtuma osoittaa, että korkeatasoinen taide elää myös kasvukeskusten ulkopuolella, ja sille riittää kiinnostunutta yleisöä. Festivaalilla on juuri nyt erityistä merkitystä maan itärajan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

  • Pakko sanoa! -festivaali kutsuu kokijansa taiteellisesti mielenkiintoisen kansanteatterin äärelle. Ohjelmiston ja esityspaikkojen valinnassa painotetaan sitä, että tarjonta tavoittaisi mahdollisimman monenlaisia katsojia ja kokijoita, poliittisista tai maailmankatsomuksellisista näkemyksistä sekä etnisistä taustoista huolimatta. Esityksiä järjestetään mm. nuorisoseurantaloissa, työväentaloissa, metsästysmajoissa ja rajaseutukirkoissa. Tämänkaltainen toiminta on onnistunut hyvin jo järjestetyillä festivaalilla, ja se on lisännyt osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia paikkakunnalla.
  • Pakko sanoa! -festivaali yhdistää paikalliset eturivin ammattilaiset, teatterintekijät, ja teatterialan opiskelijat. Ohjelmistossa huomioidaan kaikki ikäryhmät päiväkotilapsista ikäihmisiin. Pakko sanoa! -festivaalin pääosassa ovat näyttämölliset teatteri- ja tanssitaiteen alojen sooloesitykset sekä teatteritiloissa että paikkasidonnaisina teoksina. Lisäksi tapahtumassa järjestetään kuvataidenäyttelyitä, klubi-iltoja sekä konsertteja.
  • Esityksiä on järjestetty sekä kuntakeskuksessa että syrjäkylillä, joihin yleisölle on järjestetty opastetut yhteiskuljetukset sekä yhteisölliset ruokailut. Päiväretkistä itärajan kyliin on muodostunut tärkeitä yhteisöllisiä kohtaamisia, joissa on paneuduttu rajaseutujen historiaan ja nykypäivän elinolosuhteisiin.
  • Festivaali on koonnut merkittävän joukon maan eturivin taiteilijoita, ja esiintymässä ovat olleet ovat mm. Martti Suosalo, Hannu-Pekka Björkman, Jukka Perko, Heli Hyttinen, Heikki Laitinen, Ilkka Heiskanen, Kati Outinen, Minna Kivelä, Kimmo Pohjonen, Lassi Alhorinne, Kai Sadinmaa, Pekka Heikkinen ja Ulla Tapaninen. Vuoden 2023 festivaalilla Suomen Kansallisteatteri vieraili ensimmäistä kertaa tapahtumassa, ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta sekä Tampereen Nätyltä opiskelijoita on mukana ollut jo useita kymmeniä.

    • Pakko sanoa! -taidefestivaalin pääjärjestäjä on Työväen Näyttämöiden liitto kumppaneinaan Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry./Teatteri Retikka, joka on ammattijohtoisesti toimiva teatteri ja Suomussalmen kunta.
    • Suomussalmen Näyttämöyhdistys/Teatteri Retikka vastaa tuotannosta sekä tarjoaa esitystilat ja -teknisen kaluston, Suomussalmen kunnan kulttuuritoimi vastaa lipunmyynnistä ja osaltaan tiedotuksesta.