Susi Siriya Orenius (1992) on Helsingissä asuva thaimaalais-suomalainen taiteilija, joka lukeutuu teatterikentän nuorimpaan ammattisukupolveen. Bangkokissa syntynyt Orenius valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2023. Hän käsittelee töissään muun muassa seksuaalisuutta, sukupuolta, luokkaa, aistillisuutta, popkulttuuria, tunteita ja välissä olemista.
Taide on Oreniukselle vapautta kokeilla ja saattaa se yhteisesti koettavaksi. Taiteilijana hän sanoo pyrkivänsä rohkeuteen ja armollisuuteen. Teksteissään hän haluaa toisinaan pysähtyä katsomaan tulevaa, toisinaan sukeltaa menneeseen.
Orenius on toiminut myös esitysdramaturgina ja ohjaajana sekä osallistunut kuvataideprojekteihin. Hän on yhdistellyt näytelmissään eri kieliä, suomea, saksaa, englantia ja thai-kieltä.
Oreniuksen näyttämöteoksia ovat mm. superNOVA (2023) ja Räkänokka (2022).